Syksyllä 2010 käsikirjoittajat Hanna Seppänen ja Tilda Korkeela olivat matkalla Lontoossa tapaamassa BBC:ssä pitkän uran tehnyttä käsikirjoittaja ja tuottaja Edward Tayloria Yleisradiolle tehtävän dokumentin tiimoilta. Suomessa Edward Taylor tunnetaan Knalli ja sateenvarjo -komediakuunnelmasarjasta. Samalla matkalla Seppänen ja Korkeela kävivät seuraamassa BBC.ssä monien tuotantojen tekemistä ja päätyivät sattumalta katsomaan myös Newsrevue -nimistä esitystä pieneen pubiin kanavan varrella. Tästä tuli idea suomalaiselle Sähkeet -uutiskomediashowlle, jonka esikuva on Newsrevue, mutta jonka aiheet saadaan suomalaisesta yhteiskunnasta.

 

Newsrevue on vuonna 1979 Lontoon Paddingtonissa aloittanut uutisrevyy, jonka esitykset jatkuvat yhä edelleen. Se on maailman pisimpään pyörinyt livekomediashow.

 

Ensimmäinen Sähkeet Uutiskomediashow nähtiin Helsingissä Kirjan näyttämöllä ja Ravintolalaiva Wäiskissä syksyllä 2015. Vastaanotto oli niin hyvää, että uudesta showsta tehtiin tuotantopäätös jo tammikuussa. Helsinki on vihdoin saanut oman uutisrevyynsä!

Kuvat ensimmäisestä Sähkeet Uutiskomediashowsta syksyltä 2015. Esiintymässä olivat silloin Hanna Seppänen, Emilia Nuutinen ja Niina Nyberg.